Well my name's not Alice but I know how she felt
When her world started turning into something else

cuties

"some of the most beautiful things are unexpected (kind of like you)"

torstai 14. maaliskuuta 2013

Who am I?


 musta varmaan tiiätte jo superpaljon, mutta kertaus on opintojen äiti eiku mitä

Kuka olen?
Ruudun takaa kurkkii punertava hiuspehko sekä vihreät silmät, ja näppäimiä näpyttelee sateenkaaren väreissä loistavat kynnet. Tyttö kutsuu itseään Aliceksi, sillä ei koe kuuluvansa tähän maailmaan, sillä hänen ajatukset eivät tunnu mahtuvan sinne. Tyttö ei kuitenkaan ole Alice, eikä edes Liisa, vaan hänellä on niinkin tylsä oikea nimi kuin Sanna.
Alice on se tyttö, jota ei kiinnosta mitä ajattelet hänestä, mutta silti hän tahtoo kuulla mielipiteesi. Alice on iloinen ja surullinen, ja suurimman osan ajastaan hän pohtii miten se on mahdollista. Ihmiset sanovat että Alice puhuu liikaa, mutta joku joskus sanoi ettei se aina pidä paikkaansa. Alice on tyttö joka ei anna anteeksi pyytäessäsi sitä, vaan silloinku häntä itseään huvittaa. Monet kuvittelevat Alicen puhuvan itsestään paljon, ja tottahan sekin, mutta kuitenkin hän salaa niin paljon, että muut turhautuvat häneen. Jos haluat oppia tuntemaan Alicen, lue rivien väleistä ja pakota hänet kertomaan totuus, muuten et pitkälle pötki.
Jos etsit Alicea kaninkolosta, et tule häntä löytämään. Etsi Kirjastosta. Mene kirjahyllyjen lomasta paikkaan, jossa on pehmeitä penkkejä ja suuret ikkunat joista valo kajoaa hänen hiuksiinsa saaden ne leiskuamaan punaisina. Punapäällä saattaa olla kädessään vanha ränsistynyt novelli, juuri hyllyyn pistetty Manga-sarjakuva, tai ehkä hänellä onkin kädessään kynä ja piirrustusvihko. Hiivi hänen taakseen ja voin vannoa, että hän ei huomaa sinua, sillä hänellä on joko kuulokkeet korvissaan tai hänen ajatuksensa ovat muuten muualla. Jos kutsut Tyttöä nimellä tai napautat häntä olkapäälle, hän huudahtaa yllätyksestäja ehkä lyö sinua.
 Jos Alice ei olekkaan kirjastossa, suosittelen sinua kävelemään hänen kotiinsa. Älä etsi pihalta, hän ei ole siellä. Älä etsi keittiöstä, hän vie ruokansa piiloon muilta. Älä etsi olohuoneesta, sillä hän tykkää olla samassa huoneessa Äitinsä ja isäpuolensa kanssa. Etsi hänen huoneestaan. Siellä hän makaa romun keskellä ja makaa nenä kiinni tietokoneessa, tai istuu kirjoituspöytänsä ääressä maali tahroja naamassaan. Et ehkä pääse Tytön huoneeseen, sillä voin vaikka vannoa että kun vihreät silmät huomaavat sinut, hän alkaa paiskoa sinua tavaroilla. Päällesi saattaa lentää tavaroita teroittimista tuoleihin. Jos hänen huoneensa on selaisessa kunnossa että normaali ihminen pystyy siellä hengittämään, ja/ tai hän rakastaa sinua tosi paljon, Alice ehkä päästää sinut sinne pieneksi ajaksi.
Mitä tahdot vielä tietää tytöstä näidenkin raapustusten takana? Pieniä yksityiskohtia tämän eämästä, vai kenties tämän ihmissuhteistaan? Aluatko tietää hänen kynsiensä muodon, tai sukkalaatikon sisällön? Haluatko kuulla hänen elämäntarinansa, vai kenties haluat hänen tukkia suunsa? Kysy mitä haluat, vannon että hän vastaa 100% totuuden mukaisesti, sillä tuo tyttö ei valehtele.

 
I’m sorry for never giving you an explanation. 
I’m sorry for wasting so much time holding things back 
when I could have been holding you instead.
 I’m sorry that it’s so much easier for me to write you shitty poetry 
on pieces of scrap paper then to tell you these things face to face,
 and I’m sorry that I broke things irreparably.

 -Alice-

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

BURMA


Kuvia perjantailta, Mun laukun sisältö ja Blogin nimi
kiitti jälleen ihmisille näiden kuvien takana








mitäh.






 12. Laukun sisältö:
Mun jätti penaali, lompakko, silmälasikoppa, kertakäyttölusikka, kampa, kuoulu kirjoja, paperilappusia, luonnosvihko, nenäliinoja, hanskat, bussikortti, aurinkolasit, avaimet, laskin ja kuulokkeet. hyvin mahtuu mun laukkuun XD

 Tänään meillä oli koulussa Väittelykisojen karsinnat, jotka mun osalta meni ihan penkin alle XD menin sekaisin olinko puolesta vai vastaan ja sitte aloin änkyttää. jes mä! pääsin jouduin kuitenkin Varajäseneksi siihenkin soppaan. toivotaan vaan ettei huomenna kukaan oo kipee! Huomenna on sitten Finaali siihenkin Uotilankoulussa.
 Huomenna on myös Teema päivä! pitää pukeutua 80-luvun muotiin sen kunniaksi, että on enää 80 päivää koulua jäljellä. siitä sitten lähetään kohti 70 lukua, ja sitten 60 luku jne. Oon oikeesti tosi ilonen, kun ihmiset on soittanut jopa mulle kotiin että "millasii vaatteita 80 luvulla pidettiin" ja moni on kysynyt facessa tai kasvotusten. se tuntuu tosi kivalta.
Ite aattelin pukeutua 'New wave'-tyylisesti, mikä on punk-rock-yms tyylinen muoti! mulla ei oikeestaan oo sellasia vaatteita, mutta voihan aina soveltaa.

mun huominen 80-luku meikki :)

13. Blogin nimi

eli mun blogin nimi on A Paper Rose, (minkä toivottavasti olette huomanneet jo) mikä ilmiselvästi viittaa Alice in Wonderlandiin, mutta sillä on myös muita merkityksiä.
Paper siis tarkoittaa paperia, joka johtaa ajatuksen kirjoittamiseen ja piirtämiseen, joita kumpaakin rakastan mielettömästi. Sana Rose on siis suomeksi Ruusu, jonka yhdistän minulle tärkeään ihmiseen, johon keltaiset ruusut liittyvät merkittävästi.
Blogin nimi tulee siis kolmesta asiasta mitä rakastan eli Alice in wonderland, joka toimii blogini teemana, taide ylipäätään, ja rakkaus perheeseeni/ystäviini.
En miettinyt blogin nimeä kauaa, vaan tykästyin siihen vähänkuin välittömästi. :'D


"I am so trembling afraid of my own insanity 
that I sometimes write mainly to prove to my own satisfaction 
that I can keep entirely off that dangerous ground." 


-Alice-

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Useimmin kysytyt ja päivä 11


Ajattelin tehä tälläsen postuksen missä vastaan kysymyksiin joita mulle useimmiten lähetetään, koska alan kyllästyä niiden samojen kysymyksiin vastaamiseen. kommentoimisessa ja kysymisessä ei todellakaan mitään väärää ole, se on jopa hyvin suotavaa!
mutta tässä näitä kysytyimpiä kysymyksiä

Tumblr_lol9gqaapu1qcigw1o1_1280_large

"Ootko sinkku?"
tähän vastaan postauksen lopussa haasteen merkeissä :)

"Ootko ihastunut? Kehen?"
Kyllä olen ihastunut, enkä tosiaan ala kertomaan keheen. ihan muidenkin ihmisten yksityisyyden vuoksi, ja muutenkin. :)

"Tykkäätkö tästä henkilöstä?"
mulle tulee siis usein kommenttia, että "tykkäätkö tämän ja tämän nimisestä pojasta?" ja vastaus on aina sama, en kerro. osut oikeaan tai et, en sitä sinulle paljasta rakas ystäväni :)

"Mistä ostat sun vaatteet?"
ihan normi kaupoista. H&M, Ginatricot jne jne. Mun perhei ei oo kauheen varakas, niin hinta vaikuttaa tosi paljon mun ostoksiin. Yritän vaan vältellä sellasii vaatteita joita ihan kaikilla vois olla, ja yhdistelen vaatteeni oikein :D 

"Ootko Lesbo?"
En laske itseäni Lesboksi, mutta mua ei oikeestaan huvita luokitella itteäni mihinkään. mitä väliä sillä on kehen ihastun? Mua ei kiinnosta pätkänvertaa ootko Tyttö, Poika, Poika vaginalla, tyttö peniksellä tai mitään muuta vastaavaa, kunhan sun persoona 'korvaa' sen kaiken. (myönnän että vedän rajani eläimiin etc. XD) jos joksikin mut pitäisi luokitella, niin kai mä sitten olen Panseksuaali


Tumblr_le63vq3fix1qzxujmo1_500_large



"Miksi sulle tuli niin vääristynyt asenne ruokaan?"

Ei sitä varmaan koskaan tiiä. Halusin laihtua, koska mua haukuttiin enkä tuntenut tulevani hyväksytyksi sellaisena kuin olen.

Millon otit huulikorun? sattuko?
mulla on ollut tää jos yli 14 kuukautta, otin sen needlepointissa täällä Raumalla. Musta se sattu 100 kertaa vähemmän kuin korvakorujen laitto, koska sitä ei ammuta vaan tuikataan neula läpi :D eniten sattuu kun käyt vaihtamassa pienemmän tapin ja se pallo laitetaan tiukkaan kiinni XD

"Miten pystyt kertoon sun blogiin kaikkee niin henkilökohtasta?"
koska mua ei kiinnosta paskaakaan mitä muut musta ajattelee :) oon oma itteni, ja jos se on jollekulle ongelma niin ei tartte lukea mun logia. niin se vaan menee. + ajattelen et kun julkasin ton kroppa postauksenkin niin ehkä se auttaa jotakuta tajuumaan et se on kaunis sellasena kuin se on.

"Miten pystyt olee niin avoin ja ilonen?"
no tohona avoimuuteen on synä just se et I don't give a fuck. en välitä että ihmiset kattoo kieroon kun nauran kovaan ääneen, tai oudoksuvista kasvoista ruokalassa kun puhun (kovaa koska olen Sanna) siitä että Dumledore on homo. En vaan välitä.
Iloinen olen koska en nää syytä olla surullinen. tai syitä olisi monia, mutten jaksa jäädä kiinni niihin kun maailmassa on kuitenkin niin paljon hyvää. se ei kuitenkaa tarkoita, ettenkö koskaan olisi surullinen tai vihainen. olen kyllä, mutta se ei oo oikeen mun juttu.
522360_475052449178781_481087667_n_large


Päivä 11. ASDFGHJKL
en käsittänyt oikeastaan tehtävän antoa. pitäisik mun keskustella siitä miten sinkku olen. no olen hyvin sinkku. niin sinkku kuin ihminen voi olla voin jopa sanoa :D ajattelin nyt lisätä tähän syitä, miksi omasta mielestäni olen sinkku
miksi mä oon  sinkku? 


mä mumisien 
se on kuulemma tosi ärsyttävää, ja yritän parantaa itteäni siitä :p

nauran liian kovaa ja korkealta 
Toisia ihmisiä tää ärsyttää todella paljon, ja toisia ihmisiä se ei tunnu haittaavan? weird

Oon sotkunen ihminen
en siivoo muutakun sittenkun on pakko =fukai XD

One Direction 
Niinkuin moni varmaan tietää, mä oon hallitsemattoman pakkomielteinen kyseiseen bändiin, eikä se taida olla kovin 'viehkeää', että kuolaan viiden brittipojan perään #SorryNotSorry

 Oon sekopää
teen typeriä ja outoja asioita, joita kovin usea ei ymmärrä
 
Ujous
 en mene mihinkään jos pyydetään, en puhu mielelläni kenellekkään, en syö kenenkään nähdessä, enkä koske kehenkään ellei ole pakko.  
 
 552472_375135425886628_1732869468_n_large
 
Luova hulluus
Voin sulkeutua omaan huoneeseeni kymmeneksitunniksi piirtämään, kirjottamaan tai maalaamaan. Kukaan ei sillon saa muhun minkään näköstä kontaktia, ja musiikki on niin kovalla että tuskin se olis mahdollistakaan.

oon aika Bitch
tai aika paljon. Dissaan toisia ja vittuilen, koska oon kauhea ihminen (tiedostakin sen vielä)

Oon itsepäinen 
ei anneta periksi ellei ihan väärässä olla! XD

on hyvä kiertelemään asioita
ymmärtäkööt ketkä ymmärtää :'D
 
puhun ihmisten päälle
mikä on todella ärsyttävää. yritän päästä eroon tästä ominaisuudesta, koska se ärsyttää mua ittänikin jo niin paljon.




It's okay to say you've got a weak spot 
You don't always have to be on top 
Better to be hated than loved, loved, love for what you're not 


-Alice-

ps. PitchPerfect=mahtavin elokuva aikoihin. istuin kokoleffan yksin tyhjässä elokuvateatterissa laulaen ja tanssien!

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

"I'm gonna finish him like cheesecake"




Eikäh, huomenna taas koulua. Ens viikosta tulee taas 'kiireinen' kaikkinen kouluhommien, elokuvien ja siivoomisen keskellä. Huomenna menen leffaan kattomaan sen Pitch Perfectin, jota oon odottanu tosi kauan! Toivottavasti siellä ei oo ihan hirveesti porukkaa, vaikka se onkin ensi-ilta.. kai sieltä silti yhdelle ihmiselle istumapaikka löytyy! :D

Tumblr_mjfffve6yc1s1cpdyo1_500_large

Keskiviikkona meillä on väittelykilpailu, johon en tahtoisi osallistua. muuten kyllä tykkään siitä, muttakun aiheet ovat enemmän kuin huonoja (+ en ole hyvä siinä). Mitä teen jos joudun vastustamaan homo avioliittoja? vastaus: yritä väittää vastaan mutta epäonnistun koska en pysty perustelemaan :'D no ehkä selviän.
One-direction-niall-horan-tired-concert-just-leave-me-here-to-die_large

En kirjoittanut haastetta eilen, sillä se oli omlla tavallaan tylsä. teen tälleen varmaan aika useasti, että yhdistän 2 haastepäivää.


9. viisi outoa asiaa joista tykkään

 1. Englannin kielisten tarinoiden vuorosanojen lukeminen ääneen.
mun mielestä se on vaan hauskaa, ja opettaa mua lausumaan sanat oikein :D

2. Se et ihmiset käyttää mun nimeä keskustelussa.
jos sitä miettii niin useat ei oikeesti tee niin

3. se et ihmiset varaa mut johonkin asiaan mukaan
mitä kauemmas ajassa, sen paremmalta se tuntuu. "voitko olla ens viikolla?" "tuut sit kahenviikon päästä taas" "tuu ens kesänä meijän kans sinne" "sitku ollaan aikusii niin tehään tollee". se on oikeesti tosi kivaa :D

4. jos joku sanoo "tää ihanku Sanna"
tai jos ihmiset ihmettelee miksi teen jotain niin selityksenä ne sanoo "koska se on Sanna"
jos siis joku asia muistuttaa mua

5. Jos kuulen toisen äänestä että se hymyilee
en tiiä voiko sen kuulla, mut näin asia on.

10.täydelliset ensitreffit

tbh, en ikinä haluis sellasii perus treffejä et eka mennään vaikka keilaamaan ja sitten italialaiseen ravintolaan syömään. ei, ei ikinä.
Parhaat treffit olis huvipuistossa. Miettikää nyt. Sun ihastuksen kanssa vuoristoradassa ja jos sua alkaa pelottaa voit ottaa sen kädestä kiinni. tai jos sua ei pelota, voit ottaa sen kädestä kiinni, nostaa kummankin kädet ilmaan ja kirkua. Voisitte pelasta kaikkii pelejä, ja (niin klisee kun se onkin) voittaisitte ison pehmolelun jota kumpikaan ei jaksa kantaa, mut haluu pitää.
mun mielestä se olis loistavaa.


I don’t believe in Hollywood type of loves. I just don’t. I believe in reason, not destiny. Destiny is some kind of compromise people make with their own lives. It is a green card, a declaration of the fact that they are innocent. 
It was destiny, no one had to do anything with that, it was written in the stars, I’m not the one to blame because my life is a failure. I can’t think like that. 
It only made my blood boil in an itchy way that urged me to move on, fight more. I never thought of my life as some sort of weird drama, I not a character. I’m a realist. I know that I have to fight for everything I want, no questions, no second thoughts.

-Alice-

perjantai 8. maaliskuuta 2013

8. Lausetta/sanaa jotka saa mut nauramaan

8. Lausetta/sanaa jotka saa mut nauramaan/Hymyilemään etc.


1. " I’m not here for making friends. I’m here for being American next top model. "

2.  "I try to believe in as many as six impossible things before breakfast. Count them, Alice. One, there are drinks that make you shrink. Two, there are foods that make you grow. Three, animals can talk. Four, cats can disappear. Five, there is a place called Underland. Six, I can slay the Jabberwocky."

3.

4. "No post on sundays"

5. "Queen is never late. everyone else is simply early."




"I never let my guard down 
So why did I let it slide for you? 
I know it so wrong, but somehow 
There's nothin' I could say"

-Alice-

torstai 7. maaliskuuta 2013

“I was trying to convince myself that I'm not stupidly in love with you.”





Mitä jos päässä lyö tyhjää? En enää osaa kirjottaa mitään, ja myönnän sen häiritsevän blogin pitäistä tosi paljon. Tuntuu että on tapahtunut kaikkea ihan liikaa, mutta samalla liian vähän. kirjoittamisen vaikeus ei tietenkään pahenna asiaa millään tavalla.
Tumblr_m9m0knulog1qjwigbo1_500_large


Koulussa meillä oli yhteishaku jo viikko sitten, mutta vieläkin se kummittelee takaraivossa. Miksi en valinnut sitä ja sitä? miksi mä valittin sen kun en kuitenkaan pääse? Entä jos pääsenkin, mitä mä sitten teen? tosi monia kysymyksiä, ja liian vähän vastauksia. Mietin myös kavereiden valintoja. En millään haluaisi erikouluun kavereideni kanssa, ja vaikka se ei olekkaaan todennäköistä niin silti. todennäköisyys ei ole ikinä mun puolella. Muutenkin mun tunteet on ihan sekasin ja sit viel tällänen blääääääh!
Tumblr_mjaonwz0wd1s5dtf8o1_500_large



Kuukauden päästä alkaa kaikki valtakunnallisetkin. Eniten pelkään Matikkaa, Kemiaa ja Ruotsia. tätäkään ei helpota se että Matikan ja ruotsin valtakunnalliset ovat peräkkäisinä päivinä = itken verisiä kyyneleitä. En tiedä onko Maantiedosta tai biologiasta valtakunnallista, ja jos on, ette näe mua enää koskaan. hyppään katolta. syötän itteni jääkarhuille. lähen asumaan siperiaan.


Isosen työkin alkoi sitten virallisesti. Eilen oli ensimmäinen tapaaminen, ja onnekseni tunnen kaikki jollain tasolla isoskumppaneistani. Meitä on Pullea, Martsu, Eerika ja minä meidän koulustamme+ Taaviin tutustuin jo kuukausia sitten. Lauantaina pitäisi mennä seuraavaan 'Tapaamiseen', jossa näen hiukan ketä leirilleni tulisi rippiläisiksi. Onnekseni meidän Papit on parhaat maailmassa!


Kuitenkin, olen kiitollinen että viikonloppu saapuu. Jos vain selviän huomisesta Ruotsinkokeesta (lol, en) ja kahvila reissusta Liinan ja Laaman kanssa (lol, en). En tiiä mikä mua vaivaa, mutta vaikka nukkuisin 9 tuntia yössä niin nukun päivällä ainakin 2-3 tuntia, jonka jälkeen olen väsynyt. Useimmiten noin ei kyllä tapahdu, sillä nukun yössä noin 5 tuntia. väsyttää koko ajan ja aina vaan, mut ehkä selviän! :)

Tumblr_mjazcqchci1s68x8to1_500_large

huomenna otan kameran kouluun (KUUNTELKSÄMUAFANNI!?), joten saatte muutakin kuin we<3it kamaa
päivän asuni:


Teemana käytin tota Sofialta saamaani huivia :)

"i can`t go to school mom, 
the blankets have accepted me as one of their own 
if i leave now i might lose their trust."


-Alice-



keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

6. Miten voittaa sydämeni?


540798_480716358657726_1187933084_n_large
 Viisi tapaa voittaa sydämeni

1. Ole oma ittesi. näytä sun mielipiteet ja millä tuulella oot. jos sua vituttaa niin oo vittuuntunut, ja jos oot ilonen niin hymyile. Jos et oo oma ittesi, vaikka olisit täysi kusipää, niin et ikinä saa mun täyttä hyväksyntää. inhoan jos joku valehtelee, varsinkin itselleen

2. Jos et pelkää puhua sun intohimoista. jos rakastat musiikkia, puhu siitä. jos rakastat kirjoja, puhu niistä. jos rakastat kastemadoista, puhu niistä. Mä haluun kuunnella, koska se on sulle tärkeetä, ja opin tuntemaan sua paremmin.


3. Luottaa itteensä, muttei silti ole ylimielinen. Saa valittaa, ja saa olla huonolla tuulella, mutta en jaksa itseinhoa 24/7. En mitään "miks ees puhut mulle kun oon niin kauhee". Oon liian suora siihen, ja lopulta sanon jotain kauheeta kuten "no en jaksakkaan" tai jtn. Mut toisaalta en siedä ihmisiä jotka ajattelee että voi saada kenet tahansa. Terve itseluottamus on kaunista.

4. noloa myöntää mut, jos sulla on aikaa mulle ja jaksat puhua mulle. En voi sille mitään, mutta jos puhut mulle, ja oot mukava niin ihastun suhun 50% varmuudella. En kuitenkaan halua että koko ajan pitää tekstata ja jos kestää vastata niin tulee toinen viesti perään et "mikset vastaa? :(". Mut jos vaan sanot 'moi' jos nähään sattumalta, puhut välillä vaikka Facessa ja välillä ehkä hengaat mun kanssa. ite en alota miltei koskaan keskustelua, joten sitäkin tarvitaan.

5. Saa mut ja muut ihmiset nauramaan.. Jos saat mut nauramaan vaikka mulla on tosi huono päivä, saat kiedottua pikkurillisi mun sydämen ympärille. Iloiset ihmiset ovat automaattisesti puoleensa vetäviä



 Nää asiat mitä listasin, ei ole pelkästään rakkauteen liittyviä, vaan ystävyyteenkin. Mulla oli sitäpaitsi tosi vaikeeta keksiä viittä asiaa millä kiehtoa minua, sillä yleensä en listaa asioita joita haen. ihastun jos ihastun, enkä todellakaan pysty selittämään miksi niin tapahtui.


"Dear Darlin’, please excuse my writing.
I can’t stop my hands from shaking
cos I’m cold and alone tonight.
I miss you and nothing hurts like no you.
And no one understands what we went through.
It was short. It was sweet. We tried."

-Alice-

PS. Kiitti ihanista kommenteistanne (sekä blogin puolelle että muuten)  kroppa- postaukseen. jokainen kommentti tarkoitti mulle tosi paljon.

PPS. Mitä mieltä ootte ulkoasusta? muutan sitä varmaan vielä, sillä en oikein tykkää tästä

tiistai 5. maaliskuuta 2013

5. Oma kroppa



Kun oma ruumis on vankila

luin tuon otsikon alla olevan jutun kerran. Juttu kertoo tytöstä joka ei voinut sietää omaa ruumistaan, ja teki sen vuoksi typeriä asioita. Tyttö inhosi sääriään jotka eivät mahtuneet pitkävartisiin saappaisiin niinkuin muiden kauniimpien tyttöjen. Tyttö inhosi reisiään jotka istuessa levistyivät, vaikka muiden söpömpien tyttöjen reidet olivat kuin tikut tuolia vasten. Tyttö inhosi mahaansa, jonka hän piilotti paksujen huppareiden alle, kun muut paremmat tytöt kulkivat rannalla bikineissä. Tyttö inhosi solisluitaan, rintojaan, käsivarsiaan, kaulaansa, kasvojaan ja kaikkea itsessään. Tyttö inhosi ruumistaan niin paljon että oli valmis uhraamaan kaiken laihemman kropan tavoittelussa.
Minä kirjoitin tuon jutun.
Tumblr_mj2yr0ft3n1s1w10bo1_500_large

Mun kroppa on ollut mulle aina epävarmuuden kohde. minua haukuttiin 4 luokasta lähtien, ja seitsemännellä luokalla päätin laihtuvani. suunnittelin kaiken valmiiksi. tee se silloinkun on koulua niin ihmiset näkee sua enemmän eikä huomaa. skippaa ruoka. mittaa joka ilta sun ruumiinosat. kolme kertaa päivässä vaa'alle. karkkia vain viikonloppusin. Toi ei ole edes pahinta.
Jossain vaiheessa toi meni täysin yli. elin monta päivää pelkällä vedellä. juoksin viidenkilometrin lenkkejä joka päivä. kalorit eivät saaneet mennä yli 400. Tässä vaiheessa kaverit alkoivat huomata. ei kroppani muutoksia, mutta pakkomielteisen käyttäytymisen. kaupungissa syötyäni berliinimunkin miltei oksensin pahaa oloani, ja kun muut ostivat karkkia minä ostin omenan. laskin kalorit aina, ja osasin luetella miltei jokaisen syömäni ruuan kalorit.


Tumblr_m6fgsxu7j21rzjxmbo1_500_large

Haluatteko tietää mikä sai mut lopulta ratkeemaan liitoksiltani? Olin neljän kuukauden aikana laihtunut miltei 20 kiloa. kuukautiseni olivat loppuneet. kynteni eivät kasvaneet ja hiukseni tippuivat päästä. ruumini ei ollut muuttunut. kadulla yhä huudeltiin välillä.
7-8 luokan kesällä oli se tavallinen terveydenhoitajan reissu, johon minä sitten marssin peloissani,vaikka olin omalla sairaalla tavallini kuitenkin innoissani. huomaako terveyden hoitajani painoni alenneen? Painoin 46 kiloa ja painoindeksini oli 18.4, eli juuri ja juuri alipainoinen (raja on 18.5). Entä mitä terveyden hoitajani sanoi? "Jaaha hyvin on paino pudonnut, vaikka olet vieläkin vähän pyöreä. Jatka samaan malliin!"
en osannut käsitellä tuota tietoa. Aivoni eivät suostuneet toimimaan. 
Siinä minä istuin. Alipainoinen nuori tyttö, joka oli tehnty kaikensa ja vielä enemmänkin yhteiskunnan hyväksynnän eteen. Uhrannut terveyteni, kauniit kynteni ja tuuheat hiukseni. "Jatka samaan malliin!". tiedättekö mitä ajattelin? "vitut!".

Tumblr_miv3y8vp621rnfyrro1_500_large

Alku oli tosi vaikeaa. syöminen, yksi maailman helpoimmista asioista, miten se voisi olla niin pelottavaa? En tiennyt, enkä tiedä vieläkään. aloin kuitenkin syömään. pikku hiljaa. hiukan oikeaa ruokaa. kananmunan keltuainen. voita leivälle. vaaleaa leipää. riisiä. perunaa. suklaata. kaikkea sitä mikä oli ollut pahin viholliseni seitsemmänneltä luokalta lähtien. pienin askelin aloin parantua.
Tumblr_mj25p1rmj01rhtqv6o1_500_large


Tiesitkö että yhdysvaltalaisista tytöistä puoli prosenttia kärsii anoreksiasta ja 1-2 prosenttia bulimiasta, todellisuudessa jopa 14 prosentilla amerikkalaisista on joitakin syömishäiriöiden oireita.
Tiesitkö että kaikista syömishäiriöön sairastuneista poikien ja miesten osuuden arvioidaan olevan noin 10 prosenttia, hieman syömishäiriötyypistä riippuen.
Tiesitkö että Yhdysvalloissa tehdyn tutkimuksen tutkimuksen mukaan  syömishäiriöt ovat vakavassa kasvussa. esimerkiksi alle 12-vuotiailla lapsilla todettiin vuonna 2006 119 prosenttia enemmän syömishäiriöitä kuin vuonna 1999.
Tiesitkö että Syömishäiriöitä on niin monenlaisia ettei niitä kyetä edes laskemaan? yleisimpiä syömishäiriöitä ovat Anoreksia, Ortodeksia, ja bulimia.
Tiesitkö että vain pieni osa syömishäiriöitä sairastavista on niin laihoja että lääketieteellisen aliravitsemuksen kriteerit täyttyvät. Suurin osa on joko normaali- tai ylipainoisia.

 Haluatteko muuten kuulla toisenki, vähän 'hauskemman' tarinan? 
Aina yhdeksännen luokan alulla, annetaan jokaiselle 14-15 vuotiaalle oppilaalle jäykkäkouristus rokote, ja sitä varten pitää mennä terveydenhoitajalle. Ajattelin että 'helppo nakki piikki pois ja pyörryn'. no en pyörtynyt, mutta pahin oli vielä tapahtumassa.  kun pistoksen kohdalle oli saatu laastari paikalleen tokaisi terveydenhoitaja että "meneppä tohon seinän viereen niin otetaan samalla pituus ja paino." vieläkään en ole täysin sinut itseni kanssa, joten vastustelin hiukan aikaan. sovimme että hän ei sano painoani ääneen, ja saan mennä selkäpäin vaa'an mittariin. no terkkari kuitenkin tokaisi "Ajattelinkin että olet lihonut vähän! Kyllä sinä oletkin vähän lihava." 
En sano mitä kaikkea hänelle huusin pääpunaisena, mutta tähän suuntaan se meni "Eksä tajuu mitään mitä sun naaman edessä tapahtuu!? sä et todellakaan voi sanoo tollasta yhdellekkään nuorelle naiselle tai miehelle, ja kuvitella ettei niiden itsetunto laske sata pykälää alaspäin! mä oon tosi pahoillani jos oon sun mielestä läski, mut sä et voi sanoo tollee ihmiselle jolla on ollut syömishäiriö! Sano tarpeeksi monelle ihmiselle tolleen ja saat itkee niiden haudalla vitun lehmä!" näin huudettuani lähdin puolialastomana ulos terveydenhoitajani vastaanotolta ovet paukkuen. terveydenhoitaja siis tiesi että mulla oli syömihäiriö. En ole muuten terkkaria tän jälkeen pali nähnyt, ja vaihtoi onneksi pois meidän koulustakin.
 myönnän että olin tosi jyrkkä ja epäkohtelias ja kaikkea muutakin, mutten kadu sanomisiani. jonkun oli pakko vetää se takas maanpinnalle ettei se vielä jonainpäivänä oikeesti tapa jotakuta.



Tumblr_mj2c55sqef1s2uan5o1_500_large
Tässä oli tarina musta ja mun taistelusta kroppaani vastaan.  Mä oon nyt normaalipainoinen. En kehtaa käyttää bikineitä tai tiukkoja vaatteita. en vieläkään syö mielelläni muiden edessä, ja ei mun kroppa kaunis ole.  Mä en oo laiha, ja oon alkanu hyväksyy tosiasian ettei mun tarvittekkaan olla. ei tarvitte olla laiha ollakseen kaunis.
Mä myös haluun kiittää mun ystäviä tästä parantumisesta, Iidaa joka aina jakso masennella mun syömättömyyttä, Porkkanaa joka oli niin kyllästynyt mun kaloreiden laskentaan että sai mut lopettaa sen, Kitiä joka sai mut tajuumaan kuinka kauheeta mun elämä sillon oli, Äitiä joka jaksoi houkutella mut syömään ja kesti mun heitteleviä mielialoja ja Sua joka sai mut uskomaan ees sen yhen kuukauden ajan että joku voi joskus rakastaa mua. Voi kuulostaa tyhmälle, mutta kiitän myös Hattaraa joka tuli kehräämään mun korvanviereen ainna kun itkin peilin edessä. Kiitos.


Jos sinä rakas lukijani huomaat itsessäsi nyt syömishäiriön kädenjäljen, pyydän kauniisti: Hanki apua. se on aluksi tosi pelottavaa, mutta siitä selviää. Koskaan ei ole liian myöhäistä, ja elämä on parempaa terveenä. mulle voi lähettää kommentilla viestiä, tai sähköpostiini Klostor14@hotmail.com. mä haluan auttaa, koska tiedän henkilökohtaisesti mikä helvetti syömishäiriöisen elämä on.

Tumblr_mj2ym8pcyg1s7qbwho1_400_large

 musta tuntuu todela hassulle puhua tästä asiasta näinkin julkisesti, joten pyydän etteivät tutut tule mm. koulussa puhumaan mulle tästä tai juoksen karkuun :D








"It's the first time in forever that I've been so scared
You just five foot six, blue eyes, blonde hair
When I see your face
There's no breathing space"



-Alice-

ps. oon pahoillani että tästä tuli enemmänkin "minä ja syömishäiriö" kuin "minä ja kroppani", mutta jos tä auttaa yhtäkin ihmistä tässä maailmassa niin en kadu mitään.