Well my name's not Alice but I know how she felt
When her world started turning into something else

cuties

"some of the most beautiful things are unexpected (kind of like you)"

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Pitääkö ihmisen olla humalassa sanoessaan toista kauniiksI?



20. Miten olet muuttunut viimeisen 2 vuoden aikana?

15.3.2011
Elin tällöin elämäni ajankohtaa, jota tykkää kutsua "emovaiheeksi". Tällöin hiukseni olivat lyhyet, ja niissä oli punaisia/liiloja raitoja. Suoristin hiuksiani runsaasti. hyvä etteivät tippuneet päästä. Meikkiä käytin vähemmän kuin nykyään, vaikkakin puuteria meni kiloja, ja kajaalia kynällinen yhteen silmään. no ehkä vähän liioitellen. 
Vaatteisiin kuului pääasiassa mustaa, limeä ja keltaista. Mini hameet oli parhaita ja raidalliset polvisukat.

22.3.2012

Hiustenkasvatus vuosi. en värjännyt, mutta käytin ColorMaskia, joten punainen väri pysyi vanhoissa vaaleissa raidoissa. Kiharsin hiuksiani, tai annoin olla luonnollisena. Meikkiin ilmestyi luomiväri (jota en todellakaan osannut käyttää), ja vuoden 2012 syksyllä aloin käyttämään kulmakynää. meikkivoidetta aloin käyttämään kesällä. Ylipäätään mulla oli aika paljon pakkelia naamassa.
Vaatteisiin alkoi eksyä pillifarkkuja sateenkaaren väreissä, Huppareita ja T-paitoja. Shortsit on parhaita.
18.3.2013
   Nykyään mun hiukset on solisluihin asti, ja ne on punaruskeat. Hiuksia pidän ponnarilla tai nutturalla, ja yleensä pistän suihkun jälkeen lettejä pään täyteen, tai oon luonnollisilla. suorista en enää paljoa, enkä kiharra muutakuin aniharvoin. Meikkiä menee hieman vähemmän, kulmakarvat ja rajaus yleensä. jos on aikaa niin pistän luomiväriä. Huulipunat on parhainta ikinä.
Vaatteissa oon nykyään tosi muuntautumiskykyinen. Mun vaatehuoneesta löytyy Mekkoja, hameita, pillifarkkuja, korkeavyötäriset farkut, shortseja jne. Vaatteet menee ihan sateenkaaren kaikissa väreissä, ja materiaalit vaihtelee. nyt käytän enemmän myös koruja, ja kenkiä on kasaantunut paljon (GOTTA CATCH THE ALL eiku..).

Milloin teijän mielestä olin parhaimillani ulkonäön puolesta? :)

 


" You lit up the sky for him once, 
and the field beneath it burned. 
You sold your soul for him once, 
and it wasn’t a building that burned then, 
it wasn’t grass or trees, 
it was you, 
you burned for him "


-Alice-







6 kommenttia:

  1. ihana blogi, kivalla tavalla erillainen (8 !

    kato myös mun ja liity jos tykkäät ? <:
    http://will-take-u-to-the-mountain.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. OHMYGOD HATTARA IHANA IHANA SE PITI ÄÄNEN (KAI???) JA EN KESTÄ IHANA IHANA PS. MIKSET ISKENY SITÄ VANHAA MIESTÄ PPS. MUN PITI SANOO VIEL JTN MUT UNOHDIN..... NO JAA, MUISTA SE BLUE VERSION! TERVEISIN TIEDÄT-KYLLÄ-KUKA (EI VOLDEMORT)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HATTARA ON PARAS IKINÄ!! PS.EI OLLU MUN TYYPPII SORI PPS. TYHMÄ, JA YRITÄN ETTII SITÄ! HEI VAIN SINULLE HÄN-JÄKA-JÄÄKÖÖN-NIMEÄMÄTTÄ (EI VOLDEMORT)

      Poista
  3. et oo ainoo joka miettii vanhoista känniukoista tollasta, kai oon vähän liian ennakkoluulonen :--DD mut jotain epäilyttävää ja pelottavaa niissä on....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiva kuulla etten oio yksin tän 'ongelman' kanssa :'D musta meitä ei kyllä voi syyttää mistään, sillä niitä on luonnollista pelätä. Ottaen huomioon että kännissä et oikeestaan pysty hillittee ittees, ja sillon tapahtuu useimmat tappelut ja sellaset jne jne. joten musta se on vaan itsesuojeluu pelätä niitä XD

      Poista

Kommenttisi piristäisi hirveästi! <3