Well my name's not Alice but I know how she felt
When her world started turning into something else

cuties

"some of the most beautiful things are unexpected (kind of like you)"

maanantai 18. helmikuuta 2013

Kynsi postaus


Multa on kyselty postausta, jossa kerrottaisiin mun kynsiharrastuksesta, esiteltäisiin mun lakat ja näytettäisiin joitain kynsiä joita olen tehnyt. ne ihmiset, joita kynnet ja niiden hoito ei kiinnosta, älkää vaivautuko lukemaan.


Aloitin kynsien lakkaamisen joskus vuonna 2008, kun olin viidennellä luokalla. Lakkasin kynsiäni vain lakkaamisen ilosta, enkä siksi että haluaisin oppia sitä, tai käyttää sinä osana asukokonaisuuttani. Silloin vielä pureskelin kynsiäni. 
joskus vuonna 2009 kesällä  tein 'elämää muuttavan' päätöksen. aioin lakata pureskelemasta kynsiäni. Ajattelin "Oon tehnyt paljon vaikeampiakin asioita, enkö?" ohhoh, luulin sen olevan niin helppoa. jokainen joka on joskus yrittänyt lopettaa kynsien pureskelun tietää, ettei se ole ihan yhtä helppoa kuin sen voisi kuvitella olevan. no, mun ruokavalio ei silloin ainakaan ollut mikään maailman vitamiinipitoisin, ja kynnet katkeilivat sitä mukaan kuin ne kasvoivat. (Vasta vuonna 2011 kesällä etusormeni kynsi oli niin pitkä, että valkoinen osa näkyi. Oli muuten hieno tunne :D. )

Seitsemännelle luokalla mennessäni (2010) Aloin oikeasti lakkaamaan kynsiäni kunnolla. kynnet eivät vieläkään olleet vahvat, mutta koska kynsilakka vahvistaa kynttä, niin sitä oli helpompi pitää pitkänä.
kahdeksannella luokalla (2011) minulla oli jokapäivä eri kynnet. kynnet olivat välillä myös mielettömän pitkät. tai oikeastaa joku kynsistäni oli mielettömän pitkä. nytkun mietin aikaa taaksepäin, en käsitä miksi pidin ne niin pitkinä.
Nykyään pidän kynteni aika lyhyinä, huollan niitä ja rasvaan kynsinauhojani (mitä en ole ennen tehnyt). Lakkaan kynsiäni yhä usein, vaikkakin kausittain (lomien aikana enemmän aikaa, joten kesällä kynnet vaihtuvat tiuhaan). Käytän välillä tekokynsiä, ja välillä Geelaan kynsiini tipit laitteen kanssa jonka sain joululahjaksi. 

Ikinä en ole siis käynyt missään teetättämässä kynsiä, enkä ole ottanut kursseja. Perheeni ei myöskään ole millään tavalla varakas, joten mulla ei ole paljoa rahaa Kynsitarvikkeihin. Suurin osa kynsilakoistani on tyyliin Seppälästä, ja vain pari niistä on maksanut enemmän kuin 6e (Essiet on tosi kalliita!!). Muut kynsitarvikkeeni olen kerännyt vuosien varrelta (alennus myynneistä *surullista naurua*).

No ehkä esittelen kynsilakkani:
 Alleviivaan mun lempikynsilakkani


Golden Rose
Matta punainen 106
Matta sininen 10
Matta vaaleansininen 101
Matta musta 12
Harmaa 187, kertaa kaksi
Vaaleansininen, en löydä numeroa
Pinkki 177
Graffiti valkoinen
Bling Bling 160

Wild & Mild
Nude, Coral Queen, 954
 Sininen, Unbreakable, 83

Wild & Crazy
Liila, BomBay, 80
Vihreä, Lemon, 198
Punainen, 24


Rimmel
 Liila, Purple pulse, 180
Keltainen, Sunshine, 280
Nude, Caramel Cupcake, 500


Wild & Mild
Nude, office chic, 47
Valkoinen, Wedding day, 48
Keltainen, Little Chicken, 32
Punainen, Primadonna, 37
Vaaleanpunainen, Heaven, 19


 Wild & Mild
Läpinäkyvä, Pure soul, 3
Vihreä, neon poison, 5
Turkoosi, Spunk, 54
Sininen, Wild life, 8


Golden Rose
 Ruskea, en löydy numeroa
Vaaleanpunainen, 57
Sininen, ei löydy numeroa
Liila, ei löydy numeroa


Models own
 Liila, purple blue Beetle juice, ei lydy numeroa
Vihreä, endamame, 126
sininen, true blue, 16
Vaalean sininen, Feeling blue, 31


 Essie
 Punainen, forever yummy, ei löydy numeroa
Vihreä, ei muuta tietoa
Liila, to buy or not to buy, 211
Valkoinen, Blanc, 1
Nude, ei muuta tietoa


 Flormar
Matta läpinäkyvä, 808
Sininen, Graffiti, G01

Kone
Vaaleanpunainen, 02
Punainen, 05
Vaaleanpunainen, 27


 Yes love
 vaalenavihreä, ei muita tietoja
Ihme bling vihreä, ei muita tietoja
Vaaleanpunainen, ei muita tietoja
Harmaa, ei muita tietoja
Lila, ei muita tietoja
Lila bling, ei muita tietoja


 Yes love
Punainen, ei muita tietoja
Sininen, ei muita tietoja


 Natural code
liila. party on, 14
sininen, Live it up, 9

 Flormar
Turkoosi, 29

Tuntemattomat
punainen bling
Vihreä bling
vaaleansininen bling



Miss Selene, keltainen, 15
Orly, Valkoinen, white out
La femme beauty, oranssi, orange cream, 108
Bys, UV pinkki, UV tension rising, 2
Wild & Mild, ohut vihreä, ei muita tietoja

 

Geelikynsitarvikkeet
Tipit,
Tippileikkuri,
Laatikko viila, 
UV geeli,
ylimääräisen geelinpoistaja,
kynsinauha öljy,
kynsiliima ,
toinen kynsiliima,
ABC viilat,
Kynsinauhatökkijä


 Kiekot
 Hedelmä, erilaisia hedelmäviipale fimoja
Timantti bling, erikokoisia ja muotoisia strasseja
Ympyrä bling, erivärisiä ympyränmuotoisia pieniä strasseja
Litteitä bling blingejä, tähtiä, kukkia, sydämmiä jne jne + pari valkoista helmeä
helmiä, erivärisiä pieniä helmenpuolikkaita


 Kokokynnen tarrat
ruututarroja

Hilettä
pinkki jauho hile 2x
sininen jouho hile
liila hile
hopeisiä erilaisia hileitä


Bling
tähti bling 2x
Erilaisia jauhohileitä
Hopea jauhohile
Vihreä jauhohile
musta jauhohile
keltainen jauhohile
Tarroja
 Kissa tarroja,
hedelmä ja kukka tarroja


 Stasseja 
Littania mintunvärisiä sydämiä,
Littania vihreitä tähtiä,
vihreitä Kolmioita,
vihreitä kukkia,
vaaleansinisiä nelikulmioita,
sinisiä kuita,
mustia jotain ihme,
vaaleanpunaisia jotain ihme,
Vaaleanpunaisia kuita,
Pinkkejä neliöitä,
Liiloja sydämiä,
Punasia jotain ihme,
Oransseja kolmioita,
hopeita kukkia

 Tässä joitain tämänvuoden kynsiä












 mitä piditte kynsipostauksesta? :)


"When you first meet someone, 
something about them stands out. 
That something will then become the one thing 
that reminds you of them, 
the thing you remember them by. "

-Alice-

8 kommenttia:

  1. ketä kiinnostaa, ei oikee ketää :/ vaikka hienosti osaat tehdä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. awww, kiitos kultaseni mutta osaatko lukea? nimittäin tossa lukee heti ensimäisten rivien aikana aika selvin sanoin "jossei kiinnosta, älä lue" :) mutta kiitos silti kohteliaisuudesta, honey :)

      Poista
  2. omgomgomg, aaah rakastan tätä postausta !<3 kynsilakkojaaaa <3<3 oot ihan superhyvä lakaamaan ja mäki kärsin viel vuosi sitten kynsienpureskelusta ;D sit se jotenki loppu... mut hyvä vaa :)) ja ihana määrä noit koristeita ! *katsoo surullisena omaa säälittävää koriste laatikkoa* kiva kun teit tälläsen postauksen :3 i like

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha , hyvä et joku tykkää! :) ja kiitos, tästä sitä kehitytään eikö? :) noita koristeita pystyy ostaa aika halvalla osoitteesta Sannataranailart.fi, tai siltä mä ainakin tilaan :) kyllä noihin koristeisiin hyvät 40 euroo on uponnut, ja kynsilakkojenhintaa en uskalla edes ajtella :D

      Poista
    2. niimpä ;D ja tää on kyl aika kallis harrastus, onneks kaupos on joskus ain niit kaikki kynsilakat puoleenhintaa juttui ;DD +toi wild mild:in Unbreakable, 83 on ihana <3

      Poista
    3. on kyllä kallista tälläselle köyhälle bloggaajalle :''''c
      mut joo toi Unbreakable on IHANA, ja maailman paras kesä lakka! sopii keltasten bikineiden kanssa! :D

      Poista
    4. no älä mitä :''( oi ihanaa, täytyy muista ens kerral ku ostan bikineit ;D

      Poista
  3. oi vitsi noi kaikki glitterit ♥♥♥ aah

    VastaaPoista

Kommenttisi piristäisi hirveästi! <3