en oo tyytyväinen, mut ihan hyvin ekaks kerraks ja ilman mitään hajua mitä tekee.
Video kertoo kaiken. nyt näette mun elämää koulua ennen, koulussa ja koulun jälkeen. pahoittelen äänen ja kuvan laatua, mutta YouTube ei tykkää musta. I regret nothing.
1. En osaa keksiä tälläisiä 'satunnaisia asioita' itsestäni enää näin miljoonannen kerran yrittäessäni, mutta kirjoitan tätä vain koska ihmiset ovat sanoneet minun postailevan nykyään liian vähän.
2. Oon kahden vaiheilla video postauksien kohdalla. Haluaisin kovasti tehdä videoita, mutta olen epävarma, sillä niistä tulee nykyään niin rankkaa kommenttia. Silti. Silti aina kun otan kameran käteen ja mietin blogiani, mun tekee mieli kuvata videoita. olen kuitenkin harkinnut etten tee 'tälläinen oli päiväni' videoita, vaan enemmänkin 'tätä mieltä olen tästä asiasta' videoita.
olen harkinnut video ideoiksi:
asioita joita tapahtuu vain elokuvissa
ärsyttäviä asioita joita ihmiset tekevät elokuvateatterissa
noloja asioita joita teen julkisilla paikoilla
pahimat iskuyritykset/Keskustelun avaajat joita minä tai tuttavani olemme kokeneet.
asioita joita en tajua pojissa
asioita joita en tajua tytöissä
mitä mieltä olette ideasta?
3. Musta on hulvattoman hauskaa, kun ihmiset kysyy multa apua niiden vaatteiden päättämiseen. tottakai mä oon otettu, mutta harvemman ihmisen vaatekaappiin olen perehtynyt enemmänkin. Paitsi ehkä Iidan. Tai Porkkanan. Mutta muuten se on tosi hassua, vaikken valita. voisin mielelläni penkoa kaikkien ystävieni vaatteet läpi jä keksiä heille jokapäivä asukokonaisuudet <3
4. Oon suunitellut asioita, joita tahdon tehdä ennen peruskoulun päättymistä. Haluaisin heittää opettajaa Voileivällä huutaen "YOU ONLY LIVE ONCE!", tai kun opettaja pyytää taululle niin tahtoisin huutaa "I VOLUNTEER AS THE TRIBUTE!" tai jotai yhtä idioottia.
haluan tehdä ruokala 'domino efekti' jutun, jossa yksi alkaa esim laulamaan, jolloin siihen yhtyy muita ja lisää ja lisää ja lisää jne, tai esim yksi alkaa tekemään cupsongia, jolloin muut yhtyvät mukaan. Haluaisin viimeisenä päivänä, todistujakojen aikana kaataa ämpärillisiä kultahilettä, ilmapalloja ja serpenttiiniä alas aulan yläkerroksista. haluaisin aloittaa ruokasodan. haluaisin haluaisin haluaisin. harmi vain, etteivät nämä kaikki ole oikein mahdollisia.
5. TAHDON PARIISIIN! TAHDON SYÖDÄ MANSIKKA DACQUOISEJA JA SHOPPAILLA
ST-GERMAIN DES PRÉSSÄ! TAHDON NÄHDÄ EIFFEL TORNIN JA OPPIA PUHUMAAN
RANSKAA! onko se liikaa pyydetty? on.
6.
tämä.
7. Vähän aikaa sitten yhellä pojalla ja mulla oli mielenkiintoinen keskustelu, ja jaan sen nyt teidän kanssanne
Hän: Hei, eksää tykkääkkin siit One directionista?
Hei olen Sanna, enkä ole kirjoittanut taas vaihteeksi, enkä kirjoita nytkään. teen tälläisen lyhyen postauksen ja kerron lyhyesti mitä olen tehnyt
keskiviikkona olin Turussa kuvaamassa, ilmaisutaidon lopputytä. siitä en kirjoita enempää sillä sanat Kamera, Minä ja Hullut ystäväni, kertoo jo kaiken. Torstai oli perus tylsä koulupäivä, mutta vaikka perjantaikin oli koulupäivä, ei se ollut tylsä. Miksikö? Koska Rakkaalla Pulleallani oli syntymäpäivä! onnea hänelle paljon, paljon! <3 Olin tehnyt hänelle mahtavan paidan, josta en harmikseni muistanut ottaa kuvaa :I ehkä myöhemmin.
Lauantaina aka eilen, olin Liinan luona. kyllä, kuulitte oikein. minä. olin. Ystäväni. luona. okei, ei se ihan niin ennennäkemätöntä ole, mutta kuitenkin. olin jopa heidän autossaan! syy siihen miksi menin sinne korpeen, oli Leffa maratoni. Oli hauskaa viettää aikaa Liinan ja Nikken kanssa, vaikka toisen leffan aikana huomio alkoi herpaantua vähän jokaiselta, mutta neljännen aikana se miltei palutui.
siinä ei niin lyhyt kuulumis raportti, mutta blaaa blaa blaa.
"I do not love you for the way you
dress Though you do look so lovely tonight And I do not love
you for the things you know Though I’ve always admired your
mind And I do not love you for the way you’ve been Exactly
what I’m looking for I love you for all of this and so much more"
OUMAIAAAAAD MUN CDON.COMIN TILAUS TULI JA OON NIIN INNOISSANI OMGOMGOM okei Sanna, rauhotu. elikkä suomeksi: Tilasin CDON.comista Rock of ages, Narnia/Percy jackson, Pretty little liars 1 tuottis ja tättädä däää Gossip Girlin 1-5 tuottikset! 74 tuntia puhdasta Gossip Girliä ahhhhhhh. Ryhdistäydy Sanna, siirry seuraavaan aiheeseen.
Noniin, nyt rauhoituin (joojoo selitä vaa). Nyt, normaaleja kuulumisia. Oon viettänyt tän alkuviikon puhtaasti museolla. Oon huiskinut karttakepillä ja huutanut pääni puhki. kierros meni jo viimeisellä kerralla mielestäni putkeen, vaikka en oo oikeastaan hyvä tollasessa. siis muistamisessa ja esittelemisessä. oon parempi siinä kovaa puhumisessa ja kurin pitämisessä. ihan sama, mulla on siellä ainakin hauskaa. ja tapaan mukavia ihmisiä.
Samaa näköä?
Tänään meillä oli kiireinen päivä, kun oli ainakin 5 kierrosta heitettävänä. Viimeisenä ryhmänä oli seitsemäsluokkalaisia, ja yllätyin yhden pojan kommentista. Luokkalaiset istuskelivat Museon ulkopuolella, ja menin pyytämään (lue: käskemään) niitä sisälle, jolloin eräs poika katsahti minuun päin ja tokaisi "ai se oot sä". katoin sitä varmaan tyhmästi ja sanoin "joo se oon mä, mut mulla ei kyllä oo harmainta aavistusta kuka sä oot." kauhee huomasin vasta nyt kuin epäkohteliaalta kuulostin. En oo tajunnu et joku vois tunnistaa mut tollee. tai en ite tunnistais seiskoja sillee, ja jos joku tunnustaa tunnistavansa mut, oon aika hämilläni.
Huomenna menen tekemään ilmaisutaidontyötä Turkuun, ja siitä tulee varmasti mahtavaa. Menemme kuvaamaan erilaisista sketseistä ja piilokamera jutuista jne, jotka sitten kasaamme yhdeksi pidemmäksi videoksi. toivon et tää onnistuu. On mukavaa päästä välillä pois Raumalta, kun alkaa taas seinät kaatuu päälle, ja on vaikee enää tietää kehen luottaa. ehkä pieni spontaani irtiotto auttaa! Ja tietenkin aika ihanian ihmisten kanssa! kiitän jo etukäteen kaikkia! :)
mun uus huulipuna 9.95e Sokoksesta
rakastan
uus Peach daiquiri Essieltä, aivan ihana 14.95e sokokselta
Loppu viikko meneekin piirtäen, vaatteita tehden ja lukemalla koulu juttuja. Iskänluo mun pitäis mennä, mutten taida sitten. Oho taas tuli pitkä postaus, vaikka mun piti lyhentää näitä. onnistuinpas taas hyvin. no ainakin saitte joitain kuvia :p
viikko mennyt kokeisiin lukemiseen merkeissä, sillä taloustietokilpailu on huono juttu sellaselle pölkkypäälle kuin minä. Oon myös lupautunut meijän koulusta tehtyyn museo juttuu, oppaaksi. yay for that. eli vietän siellä aina välillä päiviä, vaikka pelkään että se vaikuttaa mun koulumenestykseen. mulle saa pitää tukiopetusta *silmienräpytystä* saatte kuvia museo elämästä jossain vaiheessa. Tänään meillä oli eka päivä siellä museorakennuksessa oikeesti tekemässä jotain, ja mulla oli tosi hauskaa. mutta se johtuikin seurasta. ja Maritasta. Ja siitä että talo on koristeltu nännien näköisillä koristeilla. ja siitä että meitä väsytti. lauantaina aattelin mennä leffaan kattoo Oz, koska sen viimeinen näytös tulee silloin. parempaakaan tekemistä ei näillä näkymin niinkään ole. Lauantain on kans isoshommia, joten nään ees vähän ihmisiä yay!
blogi asiaa:
oon miettinyt oikeesti tosi paljon kaikkea blogiini liittyvää, sillä oon harkinnut kaikkea blogin poistamisen ja uuden muotiblogin alotuksesta. oon miettiny mm. et pitäiskö mun 'julkistaa' tätä blogia esim. facebookissa? tai lisätä tää blogilistalle, kun monet niin nykyään tekee. jotenkin kuitenkaan en halua sitä. oon myös miettinyt etten tekisi enää videoita, sillä niistä kuulee niin paljon negatiivista puhetta joka paikassa. kaikki puhuu kuinka tyhmältä joku siinä ja siinä videossa näytti, tai kuinka tyhmiä se puhui. en halua joutua sen kohteeksi. Oon kans miettinyt, et pitäisk mun muokata mun kirjoitus tyyliä? Oon jälleen ajatellut miten voisin parantaa tätä blogia, ja sitä, miettiikö kaikki muut sitä yhtä paljoin kuin minä. oon myös pähkäillyt mitä kaikkea tänne kirjotan. kirjotanko liian paljon lifestyleä ja liian vähän mielipiteitä jne. Haluan toivon että vastaisitte mulle näihin kysymyksiin nii hyvin kuin osaisitte, koska tehän tähän voisitte vaikuttaa, eikö? :)
ja jälleen syytämme suurimmasta osasta näistä Laamaa, sillä hän saa blogini kuulostaman huonolta (vaikka väittää ettei näin ole, hah) XD
Mulle on taas tullut kysymyksiäliittyen erilaisiin asioihin liittyen eli:
syötkö nykyään normaalisti?
Syön. tai ihmisenhän pitäisi syödä jtn 5-6 kertaa päivässä, ja mä syön vaan 1-3, mutta se riittää mulle. joinain päivinä en välttämättä syö mitään, mutta niin tapahtuu harvoin. unohdan välillä syödä, kun en tunne nälkää. + oon tosi nirso, jos se lasketaan tähän XD muuten syön normaalisti.
urheileks sä paljon? taisiis sulla on hyvät jalkalihakset :D
kiva että tiiät onko mulla hyvät jalkalihakset.... :D
mut ei en urheile niin pali. pyöräilen välillä kouluun, kävelen aika pali ja harrastan tanssia. oon aika huono kaikis urheilulajeissa. mulle ei kannata antaa jalkapalloa tai jääkiekkomailaa, eikä mua edes kannata pistää juoksemaan, sillä juoksen ihmisiä päin tai kaadun tai kierin ja... joo.. you got the point.
sanot että oot Panseksuaali. millon sä tajusit sen. ootko sä Heteroseksuaali? millon tajusit olevas hetero? ootko sä homoseksuaali? millon tajusit olevas homo/lesbo? ootko sä aseksuaali? millon tajusit sen? ootko koprofiili? Ok, älä kerro enempää.
ei sitä yhtäkkiä herää aamulla ja tajua "Hei, Taidan olla Panseksuaali!". en osaa kertoa millon tajusin sen.
Millasia blogeja seuraat?
lifestyle,
kynsi, muoti, syömishäiriö, ruoka, kauneus jne jne jne. jos sun blogi on
hyvä, vaikka kertoo mistä vaan, voin alkaa seuraamaan sua.
Mulle on myös tullu pyyntöjä tehdä postauksia. Fanni pyytää että teen postauksen 7, 8 ja 9 luokista erillisinä postauksina, mutta ongelmana on, etten löydä kuvia 7-8 luokasta paljoa. oon ehkä hukannut sen muistikortin. fuck toinen pyyntö on meikkivideo/tutoriaali. en ole oikein tämän kannalla, juuri koulussakin kuulemien kommenttien vuoksi. kaikki aina dissaavat meikkitutoja, enkä ehdointahdoin haluaisi negatiivista huomiota blogiini pällistelemällä naamani kanssa meikit kourassa.
"thesoftest
hands I've never held
Probably
never tell,
You're
the strongest love that I've ever felt "
-Alice-
ps. mun blogiin on haettu sanoilla 'siisti työpöytä' ja 'perus suomalainen paska'. ihan oikeesti nyt ihmiset Who do you think I am? XD
Juu eli hyvii pääsiäisii, ja tottakai lomia jos en siitä jo onnitellut. Mun loma on lähinnä mennyt 'taiteillessa', makoillessa ja eilen näin Iidaa ja Nikkeä.
Oli kyllä kiva viettää iltaa (yötä) noiden kahen idiootin kanssa, voin sanoo. En oo oikeen harrastanut tätä 'mene-kaverin-luokse-ja-katsokaa-leffaa-ja-syökää-pitsaa' juttua, mutta olihan sekin kivaa vaihtelua. koskin ekaa kertaan wii-ohjaimeen, ja tulihan siinäkin todettua ettei kapine ole mua varten. Huomasin myös, et Iidalla ja Nikkellä on tällänen kummallinen tapa maata toistensa päällä. se voi kuulostaa kummalliselta, mut oikeesti se on aika hurmaavaa XD Lyhennettynä päivä meni siinä että syötiin pitsaa kynttilän valossa(tai mitä syötiin) ja katottiin leffaa (surkee leffa, jokanen huus "ÄLÄ TEe NOIN VITUN kUSIPÄÄ!!") ja sit menin 1 aikaa kotiin. lol
Huomenna en tee varmaan mitään, koska mulla ei oo elämää. varmaan harjottelen kirjottamaan ja piirrän. ehkä meen leffaan. tylsä minä.
Pitäis varmaan nähä kavereita mut nöf, ne on kaikki jossain tai niil on muutaki tekemistä.
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itestään
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille
4. Pitää haastaa 11 bloggaajaa jolla on alle 200 lukijaa
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut
6. Ei takaisin haastamista...
11 asiaa minusta
Te tiiätte ihan liikaa musta ja mun elämästä
En ees tiiä miks teen tätä haastetta, sillä oon tehnyt tän jo ainakin 5 kertaa
Katon tällä hetkellä Lord Of The Ringiä, vaikka olis niin paljon muutakin hommaa
huomisesta tulee tylsä päivä
Eilen mulla oli hauskaa
Mietin ihan liikaa asioita (niinkun ootte varmaa huomannu)
En osaa keksiä näitä XD
Multa kysyttiin mun tulevaisudesta tänään, ja alan tosiaan harkita hakevani ulkomailta opiskelu paikkaa
en enää tiiä haluunko lähtee kielimatkalle, vai tyyliin muuten vaa reissaamaan ympäri maita ja mantuja
oon muutenki tosi hämmentynyt kaikesta
siis kai-kes-ta
11 haastajan kysymystä
1. Henkilö jota ihailet ?
*henkilöitä joita ihailet
Adele, Harry Styles, Johhny Depp, Nick Grimshaw, Chris Colfer, Tyler Oakley, Jennifer Lawrence, J.M.Barrie ja Zoella! :D
2. Jos saisit elää elämästäsi yhden päivän uudestaan, mikä se olisi ja miksi ?
Mä haluisin elää jonkun sellasen päivän, millon mä oisin voinut pelastaa jonkun. Tyyliin jos voisin estää jonkun terrori-iskun tai jotain, jos kerran tietäisin sellasen tulevan.
3. Miksi aloitit blogin ?
koska halusin purkaa tunteitani, ja kertoa mielipiteitäni
4. Mitä päivää odotat tällä hetkellä eniten ?
kai sitä 10.4 pitää pikkusen odottaa ;)
5. Oletko tyytyväinen elämääsi ?
osaan kirjottaa ja lukea, mä oon terve, ja mä oon vapaa. miksen olis tyytyväinen?
6. Ensimmäinen ihastuksesi ?
7. Millainen on sinun mielestäsi ihanne ystävä ?
sellanen ketä hyväksyy mut sellasen ku mä oon. ei siinä muuta tarvita
8. Jos voisit muuttaa ikäsii, muuttaisitko ja jos muuttaisit minkä ikäinen haluaisit olla ?
Mä haluun olla ikuisesti (n.) 26 vuotias.
9. Laulatko tai puhutko usein yksinäsi ?
teen kumpaakin 24/7
10. Kuinka pitkä matka sinulla on parhaan ystäväsi luo ?
mulla on monta parasta ystävää mut lyhimmillään 2 km, ja pisimmillään öööö.. Kui pitkä matka täält mahtaa olla Sorkkaan? :D
11. Ala-asteen parasystäväsi ?
11 kysymystä haastetuille
1. Sä meet pitkälle matkalle toiselle planeetalle, ja saat ottaa mukaan 3 ihmistä, 8 CD levyä, 1 kirjan ja yhden asian mikä saa olla ihan mitä tahansa. mitä sä ottaisit? 2. jos sä voisit antaa vastasntyneelle ihmiselle yhden neuvon, mikä se olisi? 3. Sittekun sä oot 90 vuotta vanha, mikä merkittee kaikkista eniten? 4. mikä on sun motto? 5. kumpi on tärkeämpää, rakastaa vai tulla rakastetuksi? 6. Henkilö jota ihailet 7. mitä sä haluisit ihmisten muistavan susta sittenku sä kuolet? 8. mitä sä et ikinä tekis? 9. mikä on paras neuvo minkä sä oot koskaan kuullut? 10. minkä nimen sä antaisit sun elämänkerralle? 11. miksi kävit blogissani/luet blogiani? :)
11 jotka haastan
Haastan joka ikisen ihmisen ketä lukee tän postauksen! ei huijata, kaikki tekee tän!! >:D
29. Viimeinen asia jonka piirsin
ei mulla oo kuvaa :( mut Iidan syntymäpäivä lahjan kansia piirsin
30. Seittemän asiaa jotka käy mun mielessä usein
mun pitäis tehä jotain
Oon liian passiivinen ihminen
"mitä vittua?"
Mitä ihmettä teen tulevaisuudessa
"Miks sanoin noin?"
se yks
tää blogi
JES Se ON OHI! vihdoin saan hiuka levätä tästä bloggailusta (juu nii varmaan Sanna selitä vaa)
“God gave us memory
so that we might have roses in December.”
― J.M.
Barrie