Well my name's not Alice but I know how she felt
When her world started turning into something else

cuties

"some of the most beautiful things are unexpected (kind of like you)"

maanantai 2. syyskuuta 2013

Venetsialaiset ja muuta höpinää










 










Venetsialaisiin kuuluu alkoholi, randomien ihmisten kanssa nuoleskelu ja pikku pommien räjähtely. Vaan tietenkään ei minun. Ite menin kaupunkiin jo kahden aikaa päivästä, ostin tikkareita, puhaltelin saippuakuplia ja juostiin pakoon sadetta. Oltiin myös sitten elokuvissa katsomassa tuo kauan odotettu Varjojenkaupunkien ensimäinen osa, joka olikin sitten täysin pilattu. ihan yhtä paha kuin Percy Jackson elokuva, jollei pahempikin. Leffan aikana tuli kuitenkin naurettua rumaa miespäänäyttelijää ja tyttöä joka pakenee demonia jääkaappiin. Ilmeisesti naurettiin jopa liikaa ja elokuvan jälkeen tyhmä leffapappa tuli huutamaan että eräs pariskunta tuli valittamaan meistä. mitäs valitsivat pääosaan miehen kenen korvat ovat isommat kuin elefantin, ja silmät näyttävät kameleontin silmiltä.
Siinä meni ilta, ja yön pimeydessä kävelin Kitin kanssa niille ja siitä kotiin nukkumaan. että juhlika te vaan aamuun asti, mä meen nukkuu jo yhdeltä.
Tänään koulussa mulla oli terveystarkastus, ja niinkuin mun kaverit ja vanhemmatkin lukijat voivat uskoa, jännitin ihan sairaasti. mun terkkari kokemukset on ollu kautta aikain aika masentavia. Mun kädet täris jo ennenkuin kello oli edes niin paljon että mun olis pitänyt mennä sinne fucking pommisuojaan missä meijän koulun terkkari majailee. Onneksi mun pelko oli tällä kertaa ihan turha.
Selitin kiltisti kuinka en suostu ottamaan verikoetta, tai kuinka en halua saarnaa mun painoon liittyvistä asioista, ja ne kaks naista ketkä mua siellä kattelivat olivat oikein ymmärtäväisiä! pari kysymystä miksi, jonka jälkeen asia oli käsitelty. Puhuttiin mun panikointiani ja hermoilua, mun koulun käyntiä, mun kotioloja ja mun ruokailua liityvistä asioista. eniten kuitenkin käsiteltiin syömistä ja panikointia. Lisäksi terkkari sanoi ottavasa yhteyttä mun opoon jotta se tekis mulle jonkun testin (?) että jos mulla joku luki tai oppimisvaikeus. en kyl sitten siitä tiiä, ehkä oon vaan tyhmä.


What if the one you love is standing right in front of you
but you're too afraid to reach out for him?

-Alice-

ps. Haluun Helsinkiin tai Turkuun tulisko joku messiin? :))))))))

pps. onko jotain postaus ehdotuksia, koska multa loppuu ideat. Eikä kenelläkään tunnu olee aikaa kuvata mun kanssa.. XD

13 kommenttia:

  1. minä voin tulla helsinkii tai turkuu! :DD

    VastaaPoista
  2. Voisitko tehä vaikka jonku favorite-postauksen ? :)
    Ja viel semmost että tykkään lukee siun blogii :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. siis millasen favorite-postauksen? XD sori oon tyhmä
      Aw kiitti tosi tosi paljon!!!

      Poista
    2. En mie tiiä xD jotaa vaate, elokuva, koru...jotaa sellast xD

      Poista
  3. Toi yläprofiilikuva ois musta tosi kiva, jollei mun nenä ois niin iso ja toi hymy. XD Kauniita kuvia musta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pyh pah sun neä mitään iso oon ja sun hymy on paras! <3

      Poista
  4. Ollaan menossa huomenna kattomaan kaverin kanssa Varjojen kaupunki, mä haluun nähä kuinka kauhee se päänäyttelijä on. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kato sen korvia ja silmiä, ihan oikeesti!!! ja kiinnitä huomiota kuinka epäaidosti ne ihmiset siellä lentelee ympäriinsä kun niitä hakataan! XD

      Poista
  5. Öhööm et oo kyselly multa lainkaa, kyl mä voisin tulla sun kanssa kuvailemaanDDD::: möhh, sanssiiii
    -porkkaaaanaaaaasiii eli lotta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mut viimeksikin olit ihan et 'ei en tykkää oon vaivautunut' :( mut kyllä ä voit tul mun kanssa kuvaa!!!!! :D

      Poista

Kommenttisi piristäisi hirveästi! <3