Well my name's not Alice but I know how she felt
When her world started turning into something else

cuties

"some of the most beautiful things are unexpected (kind of like you)"

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Äitien päivä

otsikon mukaisesti, aijon tämän postauksen omistaa rakkaalle äidilleni.
Akllxbfcaaifu3a_large
Monet sanova, että näytämme äitini kanssa aivan samalta, äitini vain on vanhempi. Luonteemme taas ovat täysin erilaiset, sillä sen perin isäni puolelta. ja koska luonteessani on paljon isääni, joudumme usein äidin kanssa riitoihin. vain pari kertaa olemme riidelleet kunnolla, vaikka huudammekin toisillemme paljon. olen paiskinut ovia, lukittautunut vessaan, kiljunut niin että naapurit ovat tulleet katsomaan ja näännyttänyt itseäni omassa huoneessani.
Vaikka olenkin aina ollut helppo lapsi, niin nuoruuteni on korvannut kaikki ne hankaluudet mistä äiti silloin jäi paitsi. Syömishäiriöt, masennus ja muutenkin säröilevä luonne, ei ole ollut helppoa äidille, vaikkei hän sitä  myönnäkkään. En kyllä sanoisi äidinkään olevan niin kauhean helppo ihminen olemalla ylihuolehtiva, mutta samalla välinpitämätön minua kohtaan. tästä voin syyttää vain äidin omaa menneisyyttä. Hänen omia lapsiaan, hänen isäpuoltaan ja minun isääni. eniten varmaan meitä lapsia. Riitelemme koulun käynnistäni, K'sta, huoneestani, vaatteistani, hänen vaatteista ja siitä ettei minua kiinnosta (:D)  kuitenkin, olemme aina selvinneet kuiville, vaikkakin jotenkuten, lukuisista riidoistamme.
423732_large
Äiti on vahvin ihminen kenet tunnen, enkä halua satuttaa häntä lisää. Hän on kokenut paljon pahaa yhden elämän ajalla. Menettäny ehkä tärkeimmän ihmisen ketä voisi kuvitella, Tullut petetyksi ja kärsinyt Sairauksista. Silti Hän jaksaa auttaa ja kannustaa minua, ja kuunnella valitustani päivästä toiseen. Tiedän myös voivani luottaa Äitiini. Monet ihmiset ovat sanoneet olevansa kateellinen meidän Äiti/tytär-suhteestamme, ja olen itsekkin siitä iloinen. Äiti on se jolle voin kertoa ihan kaiken.
Äiti on se ketä ikävöin jo parin tunnin jälkeen erostamme. Äiti on se, kenelle ensimäisenä soitan, jos tarvitsen apua.

1323085927_9_large
niinkuin montakertaa olen sanonut itselleni:
K'lla ei ole väliä. Koulun kusipäillä ei ole väliä. Minulla itselläni ei ole väliä.
Mutta äidillä on väliä. Äidin tunteilla on.
sillä tavalla ajatellen minä kasvoin, enkä luovuttanut, vaikka niin monta kertaa olen sanonut haluavani muuttaa Laitilaan pois tästä kaikesta. luuovuttaa.
Äiti on ollut aina se asia, mikä minut on tähän kaupunkiin ankkuroinut. Ei ystävät eikä Koulu, vaan äiti.
yritän pärjätä K'n kanssa vain äidin takia. Yritän pitää itsestäni, jotta äidin ei tarvitsisi huolestua. Yritän pärjätä koulussa, jotta äiti voisi olla minusta ylpeä. Haluan vain äidin olevan onnellinen siitä, että olen täällä, ja Haluan äidin olevan onnellinen ihmisen kanssa, ketä hän rakastaa.
1075094_460s_large
Tietenkin rakastan myös isääni, mutta koska nyt on äitienpäivä, ja minusta äitini ansaitsee ylistystä, saa hän ihan itselleen omistetun postauksensa. Äiti, olet parhain ikinä <3
Tumblr_lksps8xmhw1qzcaego1_500_large

-Alicewholoveshermom-

lauantai 12. toukokuuta 2012

Makea tuoksu ilmassa

Did you hear the song? That’s how I feel. What am I supposed to do? You’re obviously okay, and I’m obviously not. I’m broken I can’t deal with this anymore. You’re with him, while I’m left here trying to forget about you which seems impossible. All I do is think of you. I’m falling apart. There seems to be no solution. I can only come up with one. I don’t know what happened between us. One minute we were fine, the next we weren’t. I’m so in love with you it’s not real.
I can’t deal with this anymore, I can’t. Everything reminds you me of you. I don’t know why you left, and I can’t ask you to come back. You’re with Him, and you seem happy and I won’t intrude on that. I won’t ask you to anything. I just wanted to tell you my feelings. I don’t know if this letter will affect you, whether you’ll care. Whether you’re reading feeling the same, or whether this is in a crumpled ball on your floor. I’m hoping you’re reading this though.
 I don’t think you know how much you meant to me. You mean everything. I can’t live without you. I don’t want to live anymore.  I can’t ask you to really do anything, but I wish that you’d remember me. Don’t do anything stupid, please. That’s my last wish.

And what am I supposed to say when I'm all choked up and you're ok.
I'm still alive but I'm barely breathing
Just praying to a God that I don't believe in
'Cause I got time while she got freedom
'Cause when a heart breaks no it don't break even


joo eli perjantai-Lauantai välisestä ajasta, en kirjoita paljotta, vaan annan kuvien ja kuvatekstien puhua puolestaan :D sanonpahan vain, että oli ihanaa olla taas kolmestaan ja puhua kaikesta mahdollisesta
KAUNAKI SIEL!! D:

älä ikinä luvuta kameraasi tämän härpäkkeen käsiin :D mun kamerasta löyty 48 kuvaa pelkästään hänen pärstästään :D





satoi :(

mentiin silti ulos :D


makis


jotkut on puun halaajia, jotkut taas... niin... takanhalaajia. :D

joskus klo 4 yöllä :D

aamu joskus klo 9 :D


unen pöpperöinen pieni kivi :D
siin oli jotain julkaisu kelpoisia kuvia :D useimpia en vain uskalla tänne laittaa
tein myöhemmin tänään myös kakun äidille

reunalla: persikkaa, kiiviä, viinirypäleitä ja mansikoita

välissä:
alin kerros: persikkaa+kermavaahtoa
toisiksi alin kerros:kiiviä+kermavaahtoa
kolmanneksi alin kerros:Viinirypäleitä+kermavaahtoa
toisiksi ylin kerros:mansikkaa+kermavaahtoa
päällä:mansikkaa + kermavaahtoa
-Alice-



perjantai 11. toukokuuta 2012

heh!

Pia räjähtää ku me päästään vauhtiin >:D ft. Keiju ja Permis ;) <3








ajattelin vain ilmoittaa :D
-Alice-

torstai 10. toukokuuta 2012

you've got that one thing

Keskiviikon kuvia :
täs vaan suuri osa meijän ilmasutaidon ryhmää :D

Punahilkka harjoitteluja :D

ja joku random kivi.... <3

perus :D

Banaani, Lyhty ja Laama :D

Täs vaan kaks jtn sientä..... XD

Repeilen mun ilmettä XD
täs vaan.. niin... :D karvavadelma? :D

Im your Queen! Don't look at me! :D




vadelma ja päärynä siin


vadelma, päärynä ja banaani :D repeilen näit mun keksimii nimii :D

Tilanne! :D huomioikaa kaunis taideteokseni tossa takana :D

Randomit apinat XD

tilanne D:

TODISTETTU JUTTU!! toinen makaa selällään, toinen painaa mahasta, ni makaava nauraa! :D

super kuvaajamme :D

kuningatar ja sen kruunu :D



-Alice-