Well my name's not Alice but I know how she felt
When her world started turning into something else

cuties

"some of the most beautiful things are unexpected (kind of like you)"

maanantai 2. syyskuuta 2013

Venetsialaiset ja muuta höpinää










 










Venetsialaisiin kuuluu alkoholi, randomien ihmisten kanssa nuoleskelu ja pikku pommien räjähtely. Vaan tietenkään ei minun. Ite menin kaupunkiin jo kahden aikaa päivästä, ostin tikkareita, puhaltelin saippuakuplia ja juostiin pakoon sadetta. Oltiin myös sitten elokuvissa katsomassa tuo kauan odotettu Varjojenkaupunkien ensimäinen osa, joka olikin sitten täysin pilattu. ihan yhtä paha kuin Percy Jackson elokuva, jollei pahempikin. Leffan aikana tuli kuitenkin naurettua rumaa miespäänäyttelijää ja tyttöä joka pakenee demonia jääkaappiin. Ilmeisesti naurettiin jopa liikaa ja elokuvan jälkeen tyhmä leffapappa tuli huutamaan että eräs pariskunta tuli valittamaan meistä. mitäs valitsivat pääosaan miehen kenen korvat ovat isommat kuin elefantin, ja silmät näyttävät kameleontin silmiltä.
Siinä meni ilta, ja yön pimeydessä kävelin Kitin kanssa niille ja siitä kotiin nukkumaan. että juhlika te vaan aamuun asti, mä meen nukkuu jo yhdeltä.
Tänään koulussa mulla oli terveystarkastus, ja niinkuin mun kaverit ja vanhemmatkin lukijat voivat uskoa, jännitin ihan sairaasti. mun terkkari kokemukset on ollu kautta aikain aika masentavia. Mun kädet täris jo ennenkuin kello oli edes niin paljon että mun olis pitänyt mennä sinne fucking pommisuojaan missä meijän koulun terkkari majailee. Onneksi mun pelko oli tällä kertaa ihan turha.
Selitin kiltisti kuinka en suostu ottamaan verikoetta, tai kuinka en halua saarnaa mun painoon liittyvistä asioista, ja ne kaks naista ketkä mua siellä kattelivat olivat oikein ymmärtäväisiä! pari kysymystä miksi, jonka jälkeen asia oli käsitelty. Puhuttiin mun panikointiani ja hermoilua, mun koulun käyntiä, mun kotioloja ja mun ruokailua liityvistä asioista. eniten kuitenkin käsiteltiin syömistä ja panikointia. Lisäksi terkkari sanoi ottavasa yhteyttä mun opoon jotta se tekis mulle jonkun testin (?) että jos mulla joku luki tai oppimisvaikeus. en kyl sitten siitä tiiä, ehkä oon vaan tyhmä.


What if the one you love is standing right in front of you
but you're too afraid to reach out for him?

-Alice-

ps. Haluun Helsinkiin tai Turkuun tulisko joku messiin? :))))))))

pps. onko jotain postaus ehdotuksia, koska multa loppuu ideat. Eikä kenelläkään tunnu olee aikaa kuvata mun kanssa.. XD

perjantai 30. elokuuta 2013

One Direction Ruined My life AKA This is us ensi-ilta





















tuli vähä huudettuu ja itkettyy ja laulettuu







One Directionin This is us-leffan ensi-ilta parhaassa seurassa. Alkuperäinen suunnitelma oli siis että mentäis Kitin kanssa kahestaan, mut sitte otettiin iida messiin, ja käytännössä pakotettiin Liina mukaan. Leffaa ennen olin koulussa, ja sitte kahvilla Nikken ja Liinan kanssa. Otin kameran mukaan koska bloggaan liian vähän, vai mitä mieltä ootte? tääkin nyt jää tosi lyhyeen mut saatte pian taas postauksen, koska meen taas huomenna kaupunkiin. ootte ihania Xx

"The first cut is the deepest but the rest still flipping hurt
You build your heart of plastic
Get cynical and sarcastic
And end up in the corner on your own"

-Alice-

ps. Mun blogi alkaa pikkuhiljaa kääntyy enemmän muotiin päin, ja muutoksii saattaa tulla enemmänki, ja enemmän OOTD kuvia :)





torstai 22. elokuuta 2013

we should do something cute like fuck in a public bathroom.




Vans - kookenkä - 55

Ensimmäinen kouluviikko, ja yksi lukemattomista kysymyksistäni kuuluu: Mitä helvettiä? Jotkut opettajat ovat niin tylsiä ettei silmät pysy auki, kun taas toiset opettavat ainetta jota en koskaan ennen ole osannut ja heidän opetuksessaan ymmärrän kaiken. Jotkut opettajat kuvittelevat että osaamme jo kaiken, kun taas toiset luulevat ettemme osaa laskea yhteen 1+1. Useimmat opettajat ovat sentään mukavia. Se helpottaa.
Mun tatska! XD
koulu vie 75% ajastani ja ajatuksistani, joten on vaikea tulla kirjoittamaan blogiin kun mielessä pyörii vain fysiikan tunnilla opetellut kaavat tai Englannissa opetellut sanat. Kuviakaan mulla ei ole kuin kissoista ja kynsistä, kun en kehtaa ottaa kameraa kouluun. ehkä ensiviikolla, jos rohkaistun.
Kertokaa mulle mitä/mistä toivoisitte mun postaavan, niin toteutan niitä parhaani mukaan! :)

“Sometimes I pretend to be an octopus.  But then people are like ‘Darren what’re you doing?’ And I just sit there and laugh because they’re not cool enough to be an octopus and I’m just like ‘Hah you’re just jealous because you’re not an octopus.’"
-Darren Criss 

-Alice-