Kun oma ruumis on vankila
luin tuon otsikon alla olevan jutun kerran. Juttu kertoo tytöstä joka ei voinut sietää omaa ruumistaan, ja teki sen vuoksi typeriä asioita. Tyttö inhosi sääriään jotka eivät mahtuneet pitkävartisiin saappaisiin niinkuin muiden kauniimpien tyttöjen. Tyttö inhosi reisiään jotka istuessa levistyivät, vaikka muiden söpömpien tyttöjen reidet olivat kuin tikut tuolia vasten. Tyttö inhosi mahaansa, jonka hän piilotti paksujen huppareiden alle, kun muut paremmat tytöt kulkivat rannalla bikineissä. Tyttö inhosi solisluitaan, rintojaan, käsivarsiaan, kaulaansa, kasvojaan ja kaikkea itsessään. Tyttö inhosi ruumistaan niin paljon että oli valmis uhraamaan kaiken laihemman kropan tavoittelussa.
Minä kirjoitin tuon jutun.
Mun kroppa on ollut mulle aina epävarmuuden kohde. minua haukuttiin 4 luokasta lähtien, ja seitsemännellä luokalla päätin laihtuvani. suunnittelin kaiken valmiiksi. tee se silloinkun on koulua niin ihmiset näkee sua enemmän eikä huomaa. skippaa ruoka. mittaa joka ilta sun ruumiinosat. kolme kertaa päivässä vaa'alle. karkkia vain viikonloppusin. Toi ei ole edes pahinta.
Jossain vaiheessa toi meni täysin yli. elin monta päivää pelkällä vedellä. juoksin viidenkilometrin lenkkejä joka päivä. kalorit eivät saaneet mennä yli 400. Tässä vaiheessa kaverit alkoivat huomata. ei kroppani muutoksia, mutta pakkomielteisen käyttäytymisen. kaupungissa syötyäni berliinimunkin miltei oksensin pahaa oloani, ja kun muut ostivat karkkia minä ostin omenan. laskin kalorit aina, ja osasin luetella miltei jokaisen syömäni ruuan kalorit.
Haluatteko tietää mikä sai mut lopulta ratkeemaan liitoksiltani? Olin neljän kuukauden aikana laihtunut miltei 20 kiloa. kuukautiseni olivat loppuneet. kynteni eivät kasvaneet ja hiukseni tippuivat päästä. ruumini ei ollut muuttunut. kadulla yhä huudeltiin välillä.
7-8 luokan kesällä oli se tavallinen terveydenhoitajan reissu, johon minä sitten marssin peloissani,vaikka olin omalla sairaalla tavallini kuitenkin innoissani. huomaako terveyden hoitajani painoni alenneen? Painoin 46 kiloa ja painoindeksini oli 18.4, eli juuri ja juuri alipainoinen (raja on 18.5). Entä mitä terveyden hoitajani sanoi?
"Jaaha hyvin on paino pudonnut, vaikka olet vieläkin vähän pyöreä. Jatka samaan malliin!"
en osannut käsitellä tuota tietoa. Aivoni eivät suostuneet toimimaan.
Siinä minä istuin. Alipainoinen nuori tyttö, joka oli tehnty kaikensa ja vielä enemmänkin yhteiskunnan hyväksynnän eteen. Uhrannut terveyteni, kauniit kynteni ja tuuheat hiukseni.
"Jatka samaan malliin!". tiedättekö mitä ajattelin?
"vitut!".
Alku oli tosi vaikeaa. syöminen, yksi maailman helpoimmista asioista, miten se voisi olla niin pelottavaa? En tiennyt, enkä tiedä vieläkään. aloin kuitenkin syömään. pikku hiljaa. hiukan oikeaa ruokaa. kananmunan keltuainen. voita leivälle. vaaleaa leipää. riisiä. perunaa. suklaata. kaikkea sitä mikä oli ollut pahin viholliseni seitsemmänneltä luokalta lähtien. pienin askelin aloin parantua.
Tiesitkö että yhdysvaltalaisista tytöistä puoli prosenttia kärsii anoreksiasta ja 1-2
prosenttia bulimiasta, todellisuudessa jopa 14 prosentilla
amerikkalaisista on joitakin syömishäiriöiden oireita.
Tiesitkö että kaikista syömishäiriöön sairastuneista poikien ja miesten osuuden
arvioidaan olevan noin 10 prosenttia, hieman syömishäiriötyypistä
riippuen.
Tiesitkö että Yhdysvalloissa tehdyn tutkimuksen tutkimuksen mukaan syömishäiriöt ovat vakavassa kasvussa. esimerkiksi alle
12-vuotiailla lapsilla todettiin vuonna 2006 119 prosenttia enemmän
syömishäiriöitä kuin vuonna 1999.
Tiesitkö että Syömishäiriöitä on niin monenlaisia ettei niitä kyetä edes laskemaan? yleisimpiä syömishäiriöitä ovat Anoreksia, Ortodeksia, ja bulimia.
Tiesitkö että vain pieni osa syömishäiriöitä sairastavista on niin laihoja
että lääketieteellisen aliravitsemuksen kriteerit täyttyvät. Suurin osa
on joko normaali- tai ylipainoisia.
Haluatteko muuten kuulla toisenki, vähän 'hauskemman' tarinan?
Aina yhdeksännen luokan alulla, annetaan jokaiselle 14-15 vuotiaalle oppilaalle jäykkäkouristus rokote, ja sitä varten pitää mennä terveydenhoitajalle. Ajattelin että
'helppo nakki piikki pois ja pyörryn'. no en pyörtynyt, mutta pahin oli vielä tapahtumassa. kun pistoksen kohdalle oli saatu laastari paikalleen tokaisi terveydenhoitaja että
"meneppä tohon seinän viereen niin otetaan samalla pituus ja paino." vieläkään en ole täysin sinut itseni kanssa, joten vastustelin hiukan aikaan. sovimme että hän ei sano painoani ääneen, ja saan mennä selkäpäin vaa'an mittariin. no terkkari kuitenkin tokaisi
"Ajattelinkin että olet lihonut vähän! Kyllä sinä oletkin vähän lihava."
En sano mitä kaikkea hänelle huusin pääpunaisena, mutta tähän suuntaan se meni
"Eksä tajuu mitään mitä sun naaman edessä tapahtuu!? sä et todellakaan voi sanoo tollasta yhdellekkään nuorelle naiselle tai miehelle, ja kuvitella ettei niiden itsetunto laske sata pykälää alaspäin! mä oon tosi pahoillani jos oon sun mielestä läski, mut sä et voi sanoo tollee ihmiselle jolla on ollut syömishäiriö! Sano tarpeeksi monelle ihmiselle tolleen ja saat itkee niiden haudalla vitun lehmä!" näin huudettuani lähdin puolialastomana ulos terveydenhoitajani vastaanotolta ovet paukkuen.
terveydenhoitaja siis tiesi että mulla oli syömihäiriö. En ole muuten terkkaria tän jälkeen pali nähnyt, ja vaihtoi onneksi pois meidän koulustakin.
myönnän että olin tosi jyrkkä ja epäkohtelias ja kaikkea muutakin, mutten kadu sanomisiani. jonkun oli pakko vetää se takas maanpinnalle ettei se vielä jonainpäivänä oikeesti tapa jotakuta.
Tässä oli tarina musta ja mun taistelusta kroppaani vastaan. Mä oon nyt normaalipainoinen. En kehtaa käyttää bikineitä tai tiukkoja vaatteita. en vieläkään syö mielelläni muiden edessä, ja ei mun kroppa kaunis ole. Mä en oo laiha, ja oon alkanu hyväksyy tosiasian ettei mun tarvittekkaan olla. ei tarvitte olla laiha ollakseen kaunis.
Mä myös haluun kiittää mun ystäviä tästä parantumisesta, Iidaa joka aina jakso masennella mun syömättömyyttä,
Porkkanaa joka oli niin kyllästynyt mun kaloreiden laskentaan että sai mut lopettaa sen,
Kitiä joka sai mut tajuumaan kuinka kauheeta mun elämä sillon oli,
Äitiä joka jaksoi houkutella mut syömään ja kesti mun heitteleviä mielialoja ja
Sua joka sai mut uskomaan ees sen yhen kuukauden ajan että joku voi joskus rakastaa mua. Voi kuulostaa tyhmälle, mutta kiitän myös
Hattaraa joka tuli kehräämään mun korvanviereen ainna kun itkin peilin edessä.
Kiitos.
Jos sinä rakas lukijani huomaat itsessäsi nyt syömishäiriön kädenjäljen, pyydän kauniisti:
Hanki apua. se on aluksi tosi pelottavaa, mutta siitä selviää.
Koskaan ei ole liian myöhäistä, ja elämä on parempaa terveenä. mulle voi lähettää
kommentilla viestiä, tai s
ähköpostiini Klostor14@hotmail.com. mä haluan auttaa, koska tiedän henkilökohtaisesti mikä helvetti syömishäiriöisen elämä on.
musta tuntuu todela hassulle puhua tästä asiasta näinkin julkisesti, joten pyydän etteivät tutut tule mm. koulussa puhumaan mulle tästä tai juoksen karkuun :D
"It's the first time in forever that I've been so scared
You just five foot six, blue eyes, blonde hair
When I see your face
There's no breathing space"
-Alice-
ps. oon pahoillani että tästä tuli enemmänkin "minä ja syömishäiriö" kuin "minä ja kroppani", mutta jos tä auttaa yhtäkin ihmistä tässä maailmassa niin en kadu mitään.